Kirjoituskutsu teemanumeroon Kansalaisuus, kansallisuus ja katsomus 1/2026
23.9.2025
Uskonto, katsomus ja kasvatus on avoin, vertaisarvioitu (JUFO 1) tieteellinen aikakausjulkaisu, jota julkaisee Uskonnon, katsomuksen ja kasvatuksen tutkimusseura (UKKT). Vuoden 2026 ensimmäiseen numeroon etsitään nyt tekstejä teemasta kansalaisuus, kansallisuus ja katsomus.
Katsomusopetusta ja katsomuskasvatusta perustellaan usein sillä, että ne tukevat kansalaiskasvatusta. Tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että ne kehittävät kansalaiselle tärkeitä taitoja, kuten katsomuslukutaitoa, dialogitaitoja ja kykyä pohtia oikeudenmukaista yhteiskuntaa. Näitä taitoja voi oppia myös uskonnollisissa yhteisöissä sekä arjen epävirallisissa tilanteissa.
Kansalaisuuden tutkimuksessa korostetaan, että erityisesti nuorten ja vähemmistöjen kansalaisuutta kannattaa tarkastella laajasti ja joustavasti. Kansalaisuus ei rajoitu vain poliittiseen osallistumiseen, vaan vaikuttamista ja aktiivisuutta voi olla esimerkiksi kouluissa, uskonnollisissa yhteisöissä, perheessä, ystäväpiirissä ja sosiaalisessa mediassa.
On tärkeää pohtia, miten aktiivisen kansalaisen identiteetti muodostuu ja millainen yhteenkuuluvuuden tunne siihen liittyy. Kansalaisuuden ja kansallisuuden suhde herättää kysymyksiä: Sulkevatko vallitsevat käsitykset kansalaisuudesta joitain kansallisia, katsomuksellisia tai muita identiteettejä ulkopuolelle?
Lisäksi on olennaista tarkastella, miten kansallista identiteettiä ja kulttuuria, esimerkiksi suomalaisuutta, määritellään suhteessa eri katsomuksiin. Määritelläänkö suomalaisuus kasvatuksessa uskonnottomaksi, luterilaiseksi vai monikatsomukselliseksi? Millaisia keskusteluja käydään kansallisesta identiteetistä ja kulttuurista kasvatuksen yhteydessä? Miten katsomukselliset vähemmistöt kokevat asemansa näissä keskusteluissa?
Mistä aiheista voi ehdottaa tekstejä?
Teemanumeroon toivotaan artikkeliehdotuksia esimerkiksi seuraavista aiheista:
katsomuksiin liittyvät kansalaistaidot (esim. katsomuslukutaito, dialogitaidot, moraalinen ajattelu ja toiminta)
katsomuksiin liittyvä yhteiskunnallinen oikeudenmukaisuus
kansalaiskasvatus ja kansalaistoiminta katsomuskasvatuksessa ja -opetuksessa sekä uskonnollisissa yhteisöissä
osallisuus ja toimijuus katsomuskasvatuksessa ja -opetuksessa sekä uskonnollisissa yhteisöissä
kansalaisidentiteetti ja katsomus
kansallinen identiteetti, kulttuuri ja katsomus.
Ehdotuksia voi tehdä vertaisarvioitavaksi tieteelliseksi artikkeliksi, katsaukseksi tai kirja-arvosteluksi. Artikkelit voivat olla esimerkiksi didaktisia, sosiologisia, historiallisia tai käsitteellisiä, ja ne voivat käsitellä Suomea tai muita alueita. Artikkelien kieli voi olla suomi, ruotsi tai englanti.
Aikataulut
Vertaisarvioitavat tieteelliset artikkelit:
abstraktit: 24.10.2025
tieto abstraktin hyväksynnästä: 27.10.2025
valmiit artikkelikäsikirjoitukset: 28.2.2026
vertaisarvioijien lausunnot: 31.3.2026
viimeistellyt artikkelit: 15.5.2026
numeron julkaisu: kesäkuu 2026.
Vertaisarvioimattomat katsaukset ym.:
valmiit käsikirjoitukset: 31.3.2026
toimittajan palaute: 15.4.2026
viimeistellyt tekstit: 15.5.2026
numeron julkaisu: kesäkuu 2026.
Lähetä abstraktiehdotuksesi päätoimittaja Anuleena Kimaselle sähköpostilla anuleena.kimanen@utu.fi. Otsikkoon maininta “UKK teemanumero”.